Suuntautumisesta päätettiin, maankäytön toteuttamisohjelmasta ei – pitkällä esityslistalla riitti keskusteltavaa

Demarikynästä

Vuoden viimeinen kaupunginvaltuuston kokous pidettiin jo totuttuun tapaan Uramon uudessa, viihtyisässä monitoimitalossa. Salissa oli valtuutettujen lisäksi mukavasti myös median edustajia sekä muuta yleisöä. Hyvä näin, olihan illan aiheet poikkeuksellisen mielenkiintoisia. Esityslista oli todella pitkä, käsittelemme tässä eräitä mielenkiintoisimpia nostoja illan päätöksistä ja keskusteluista.

Ensimmäinen laajempaa keskustelua aiheuttanut pykälä oli Maankäytön toteuttamisohjelma 2019-2029; vuonna 2019 hankittavaksi tarkoitetut alueet. Heti pykälän käsittelyn aluksi pyydettiin neuvottelutaukoa, jonka aikana valtuustoryhmien vetäjät neuvottelivat vielä mahdollisista muutoksista esitykseen. Tauon jälkeen seurasi keskustelu, jonka aikana Eija Aittola (kok) esitti pykälän palauttamista valmisteluun. Asiasta äänestettiin, kaupunginhallituksen pohjaesitys voitti luvuin 28-15. Sen sijaan Janne Yrjölän (vas) ehdotus, jossa pykälä jätettiin pöydälle odottamaan seuraavaa kokousta hyväksyttiin yksimielisesti. Ennen seuraavaa käsittelyä tulee maanomistajille järjestää infotilaisuus, jossa kuvataan tarkoin maa-alueiden merkitys kaupungille ja kerrotaan mahdollisten lunastusmenettelyiden toimintamalleista. Ajatus on viimeiseen asti pyrkiä vapaaehtoisiin kauppoihin.

Maakunnan ja sairaanhoitopiirin vaihto ei ole ajankohtaista

Seuraavana asiakohtana olikin illan ehdottomasti eniten keskustelua aiheuttanut pykälä Riihimäen kaupungin maakunnallinen ja sairaanhoitopiirillinen sijoittuminen. Asia on selvästi tunteisiin vetoava, ja kun vielä kokous nykyisin kuvataan netin välityksellä myös kotisohville, olivat runsaat ja polveilevat puheenvuorot itsestäänselvyys. Hyviä näkökantoja esitettiin molempien alakohtien osalta niin jäämisen kuin vaihtamisen puolesta. Koska kuitenkin Valtioneuvoston taholta on annettu Riihimäelle selkeä viesti, ettei Riihimäen mahdollista maakunnan vaihtoon tähtäävää hakemusta tulla tällä hallituskaudella hyväksymään, valtuutetut olivat suhteellisen yksimielisiä siitä ettei maakunnan ja sitä kautta sairaanhoitopiirin vaihtoa ole nyt realistista edes harkita. Kaupunginhallituksen pohjatekstiin tehtiin kuitenkin kaksi muutosesitystä Juha Hiltusen (vas) sekä Eero Yrjö-Koskisen (vihr) taholta. Molemmat esitykset hävisivät äänestyksessä kaupunginhallituksen pohjaesitykselle, joka jäi näin ollen voimaan sellaisenaan.

Petsamonkadun pohjoispään kaavavalmistelu jatkuu edelleen

Reipasta keskustelua herätti myös Petsamonkadun pohjoispään asemakaava ja asemakaavan muutos sekä tonttijako. Kaupunginvaltuusto oli päättänyt 15.4. kokouksessaan, että ”Petsamonkadun pohjoispään asemakaavan muutos palautetaan uudelleen valmisteluun niin, että läpiajo Petsamonkadun läpi sallitaan henkilöajoneuvolla”. Rauli Hirviniemen (vas) esitys sai tuolloin kannatuksen Kai Heimoselta (kok) ja voitti pohjaesityksen äänin 19-24.

Tällä kertaa Petsamonkadun pohjoispään asemakaavan pohjaesitys oli tehty tuon päätöksen mukaisesti, vaikka sekä valmistelijat että alueen asukkaat pitivät parhaana vaihtoehto C:tä, jossa alue rauhoitettaisiin moottoriajoneuvojen läpikululta. Valtuustossa kuultiinkin puheenvuoroja, joissa todettiin läpikulun olevan tarpeeton, koska uusien liikenneratkaisujen myötä alue on saavutettavissa joka suunnasta ilman suuria viivästyksiä. Lopulta asiasta äänestettiin. Hannele Saaren (kd) esityksessä, jota kannattivat Janne Yrjölä sekä Lauri Jormanainen (sd), kannatettiin asian palauttamista valmisteluun C-vaihtoehdon mukaisesti. Tämä vaihtoehto voitti pohjaesityksen äänin 17-26. Näin valtuuston enemmistö oli tällä kertaa samaa mieltä valmistelijoiden kanssa.


Pitkän kokouksen myötä kaupunginvaltuusto päätti työnsä vuoden 2019 osalta. Muutkin toimielimet käyvät kuluvan viikon aikana vuoden viimeisiä kokouksiaan, ja alkavat valmistautua lähestyvän joulun viettoon.

Riihimäen Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä haluaa toivottaa kaikille hyvää joulun ja vuodenvaihteen aikaa!


Kaupunginvaltuuston 9.12.2019 kokouksesta kirjoittivat kaupunginvaltuutetut (sd) Ari Ruottinen ja Lauri Jormanainen.