Hyvä riksulainen, tule mukaan toimintaamme!

Ajankohtaista,Etusivu

🌹 Mikä on SDP? 🌹

Suomen Sosialidemokraattinen puolue toimii rohkeasti kärsimyksen ja eriarvoisuuden poistamiseksi kaikkialla maailmassa. Tämä periaatejulistus on osa aateperintömme mukaista jatkuvaa ja ajassa tehtävää yhteiskunnallista uudistustyötä. Yhdessä voimme tehdä paremman maailman ja paremman Suomen, johon me kaikki haluamme kuulua.

Sosialidemokraatit ovat osa kansainvälistä työväenliikettä. Olemme heikommassa asemassa olevien puolella ja pyrimme eriarvoisuuden ja osattomuuden poistamiseen.

Haluamme rakentaa tulevaisuutta sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen varaan. Työntekijöiden ja itsensä työllistäjien vaikutusvaltaa omaan työpaikkaansa ja työoloihinsa on vahvistettava ja kehitettävä kollektiivisen toiminnan kautta. Tämä kytkeytyy talouden demokratisoimiseen ja oikeudenmukaiseen tulonjakoon.

Jokaisella tulee olla oikeus yhteiskunnan turvaverkkoon muuttuvissa elämäntilanteissa sekä riittävään vapaa-aikaan arjessa jaksamiseksi. Yhteiskunnan on tuettava jokaisen mahdollisuutta aktiiviseen osallistumiseen ja yhdessä tekemiseen.

🌹 Mitä on Riihimäen Sosialidemokraatit ry? 🌹

Riihimäen työväenyhdistys on perustettu 1903 ja myöhemmin nimeksi tuli Riihimäen Sosialidemokraatit ry. Kuten nimikin kertoo, toimimme Riihimäen alueella.

Noudatamme toiminnassamme SDP:n toimintaperiaatteita.

Vuoden 2024 alussa olemme aloittaneet aktiivisen työn toimintamme uudistamiseksi. Tavoitteemme on tarjota lämmin vastaanottava yhteisö jokaiselle oikeudenmukaisempaa, tasa-arvoisempaa ja inhimillisempää yhteiskuntaa tavoittelevalle riihimäkeläiselle.

Olemme koko toimintamme ajan olleet mukana kunnallisessa päätöksenteossa kehittämässä omaa kotiseutuamme. Uskomme, että sinä osaltasi vahvistat joukkoamme ja haluat kehittää kotiseutuasi sekä suomalaisten hyvinvointia.

Yhdessä olemme vahvempia ja saamme Riihimäestä vieläkin paremman kaupungin, jossa kaikkien erilaisten ihmisten ja ikäryhmien on hyvä elää ja työskennellä.

Kun haluat liittyä mukaan ja sinulla on halua ottaa osaa kaupunkiimme kehittämiseen tai puoluetoimintaan, täytä liittymiskaavake osoitteessa https://www.sdp.fi/liity-jaseneksi/. Kiitos, otamme sinuun yhteyttä!