
Riihimäen Sosialidemokraatit ry:n syyskokous pidettiin 30.11.2023 Herajoen työväentalolla. Kokouksessa vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2024 sekä tehtiin useita henkilövalintoja yhdistykseen, piirijärjestöön ja lähiyhteisöihin.
Riihimäen Sosialidemokraattien puheenjohtajaksi vuosille 2024 – 2025 valittiin Mikko Arminen. Väistyvä puheenjohtaja Kaisu Kotirinta on ollut yhdistyksen ohjaksissa 11 vuotta.
Mikko on ollut yhdistyksen jäsenenä muutaman vuoden ja toiminut kuluvalla kaudella johtokunnan jäsenenä. Vaalikokemusta Mikolla on ehdokkaana kunta- ja aluevaaleista sekä kampanjapäällikkönä eduskuntavaaleista. Lisäksi Mikko on muun muassa edustanut yhdistystä aiemmin piirikokousedustajana ja toimii parhaillaan Riihimäen Veden johtokunnassa.
Yhdistyksen varapuheenjohtajana jatkaa Petri Mattila. Johtokunnan jäseniksi vuosiksi 2024 – 2025 valittiin Isto Kaarnalehto, Matti Kinnunen, Merja Latvaniemi, Minna Palkia, Kristina Ruuskanen, Mikko Räsänen, Kirsti Tolvanen ja Jouni Valli. Varajäseniksi johtokuntaan valittiin Matti Silvonen, Maarit Lindholm-Teräväinen ja Hannu Nokkala.
Jaa tämä artikkeli