El Clasico 7 – kaupunginvaltuuston kokouksesta 7.12.2015

Demarikynästä

m_tausta_ohut

Perinteinen Suurten kohtaaminen koettiin paikallisessa Itä-Länsi -ottelussa Riihimäen valtuustosalissa maanantaina. Kymmentuntinen mailaton sähly päättyi selkeästi Idän voittoon vaikka ottelun kuluessa osapuolien voimasuhteet vaihtelivatkin. Nähtiinpä sekin erikoisuus, että jotkin pelaajat vaihtoivat joukkuetta pelin aikana. Tasaväkisyydestä kertoo sekin, että kiihkeän pelin ratkaisu oli ehkä lopulta kokoomuksen oma maali.

Ennen pelin alkua saatiin seurata juhlallisuuksia, jossa Kalevi Pullinen (kesk) kukitettiin pitkäaikaisesta toimesta tällä areenalla. Paitaa ei nostettu kattoon eikä ehdokasnumeroa jäädytetty mutta tulevat 70 v. juhlat saatettiin yleisön tietoon.

Ohjelmalehtisessä seuraavana oli lavastettu lämmittely tulevasta koitoksesta. Kyseessä oli Peltosaaren maankäyttösuunnitelman esisopimuksen hyväksyminen. Yleisö sai seurata ja siirtyä tulevan ottelun tunnelmaan, kun Riitta Takala (kok) vaati sopimuksesta poistettavaksi tonttien vuokraamisvaihtoehdon.
Tähän vielä järjestettiin neuvottelutauko, jotta säännöt tulevasta sählystä tulisi tutuksi. Toki tuo Takalan vaatimus sitten peruttiin ja ohjelma pääsi normaalisti jatkumaan.

Aikoinaan juhlaotteluja edelsi usein Ella Erosen lausuma Maamme laulu. Nyt ohjelman mukaisesti kohdassa 119 saatiin kuulla Katri Riikosen (kd) sooloesitys. Yksinpuhelun aiheena oli toki ajankohtainen sadevesien valuminen pihoilla, mutta yleisö tuntui katselevansa vain toisiaan. Ei edes Katrin tunkeutuminen tuomariaitioon synnyttänyt innostusta rohkeasta eleestä huolimatta. Ottelun alun odotus ja kehoon syntyvä jännitys alkoi jo vaikuttaa. Tämä 40 minuutin performanssi alkoi kyllästyttää.

Koska seuraavana oli pelkkiä tiedotusasioita puunhakkuista ja iänikuisista suojateistä sekä työryhmien ohjelmapäivityksestä, alkoivat yleisö ja tiedotusvälineet liikehtimään paikoillaan levottomasti. Hyvinvointikertomus tuntui irvikuvalta tässä tunnetilassa.

Mutta tuo odotus tuntui lopulta vain muutamalta lyhyeltä hetkeltä kun tuomari ilman vetkuttelua julisti ottelun alkaneeksi. Ja millä asialla! Uramon koulun hankesuunnitelma. Vaikka joukkueet olivat harjoitelleet etukäteen, niin alkuvihellys tuntui yllättävän.

Jarmo Levänen (sd) erinomaisena aloittajana sai ensimmäisen puheenvuoron. Demareiden kanta tuli selkeästi heti esille. Lauri Jormanainen (sd) sai syötön ja jatkoi Jarmon aloitusta. Itä oli tehnyt vahvan vaikutuksen sählyä seuraavaan yleisöön.

Lännen näppärä Mika Laine (kd) oli kuitenkin hereillä. Uramo on väärä paikka koko koululle, julisti Laine ottaen pallon ja Titta Andersson-Bohren (kok) jatkoi samaa teemaa. Jos sinne se pitää rakentaa, niin ei ehdotetun suuruisena. Ainakin liikuntatilan tulee olla pieni. Molempien katse haki kuitenkin heppoisessa vastahyökkäyksessä tukea joukkueen voimahahmolta, Eija Aittolalta (kok). Vain puolittain nousten Aittola ilmoitti: Tauko! Nyt yleisö muisti tuon teatterin ennen ottelua ja pääsi pelin sääntöihin sisään.

Oli huhu, että radion kisastudiossa kommentaattori Esa Santakallio (sivistystoimenjohtaja) olisi maininnut Peltosaaren koulun olevan vielä yksi vaihtoehto (VE10). Tämän kommentaattori kuitenkin kumosi yleisön edessä.

”Äänestetään”, huusi Janne Yrjölä (vas) ja näytti peukaloaan alaspäin kuin Roomassa muinoin. Tuomari hymyili kuitenkin ystävällisesti ikään kuin etukäteen tietäen, mitä tapahtuu kun Lännen Aittolalle hän antaa luvan nousta pönttöön vapaapotkun merkiksi. Gladiaattoreita vastaan on varattu lisää petoja.

”Käsittämätön, järkyttävä hanke!”, aloittaa Aittola hänelle jopa kevyesti mutta tietäen, että tällä areenalla se riittää. Samoin kahteen kertaan jatkopuheessa mainittu kriisikunta-sana luulisi tehoavan. Vaikutuksen varmistamiseksi; toiseen lonkkaan nojaaminen, pienessä sivukulmassa seisominen ja se puolihymyinen katse vastustajan heikoimpaan lenkkiin.

Varmasti harjoiteltu kuvio Lännen joukkueessa tuon vapaapotkun jälkeen jatkuu. Kai Heimonen (kok) kuumenee: Missä on vaikuttavuusarviointi? Kaiken päätöksenteon takana pitää olla vaikuttavuusarviointi.

Tähän puutteeseen ei tuomari (Pertti Mäkelä, kok) kehtaa puuttua vaan antaa 10 mininuutin pönttöajan Juha Rannalle (ps). Juha on hankesuunnitelman johdannon näppäilyt läppäriinsä koulun historiaa myöden ja lukee sen nyt kuulijoille näytöstä kuten usein on tapana. Lukeminen päättyy koodiin vaihtoehto A3. Perussuomalaiset ovat lapsien edun takana varhaiskasvatuksen tarpeita tunnustaen ja todennäköisemmän väestöennusteen hyväksyen! Idän paita päällä myös perussuomalaiset toteavat ensimmäisen erän päätösnumeroiksi voitoksi 22-19. Mailattoman sählyn pistelasku on kopioitu nyrkkeilystä.

Ennen toisen puoliajan alkamista kävi selväksi, että ottelua ei käydä kahden seuran välillä, vaan joukkueiden sisäinen rakenne voi muuttua. Ratkaisuerä käydään tulevan vuoden 2016 rahanjaosta, arvoista ja tunteesta. Tulevassa erässä mitataan myös poliittista osaamista ja tahtoa ja myöskin sitoutumista. Vastus kovenee. Ennakointi on mahdotonta. Vastassa voi olla pappeja, jotka eivät usko jumaliinsa ja opettajia, jotka eivät välitä lapsista tai oppilaista.

Toinen erä nimettiin budjetiksi, käsiohjelman kohta 126. Ensimmäinen koitos oli oikealla siivellä pettymys. Odotusarvo oli kuitenkin, ettei lapsille ja tulevalle koululle ihan näin suunnitelmanmukaisia tiloja tulisi vaan ratkaisut siirtyisivät eteenpäin. Ehkä aloittavan koululaisen käteen myytäisiin palveluseteli ja valinnanvapaus sitten käytäntöön.

Ymmärrettävästi toinen erä alkoi tunnustellen. Suurimman puolueen oikeutuksella Eija Aittola (kok) otti pallon kainaloonsa ja aloitti. Voimattomuutta tunnustaen hän totesi, että tuntuu typerältä puhua. Yksinkertaisesti: Vastaanottava kuulijakunta ei ole riittävällä tasolla ymmärtämään talouden realiteetteja. Hyvänä esimerkkinä on edellisen pykälän väärä äänestystulos.
Spontaanisti hän muistutti kriisikunnasta ja siitä, että jatkopäätökset tehtänee tulevaisuudessa kaupunkimme ulkopuolella. Ei poistanut kuitenkaan sitä mahdollista vaihtoehtoa, että hänen koulutuksensa ja kokemuksensa on edellään käytettävissä tulevia taloudellisia ratkaisuja etsittäessä. Asento pöntössä oli kuitenkin nöyrempi ja uhmakkuus oli poissa. Joulupyhien toivotuksetkin olisivat tuntuneet aidoilta, jos katse olisi osunut em. vastapuolen heikompaan lenkkiin eikä kilpailun oman joukkueen tuomaristoon.

Jarmo Levänen (sd) piti palloa omalla puolustusalueella jakaen vain poikittaisia syöttöjä. Jarmo muistutti sote-ratkaisun keskeneräisyydestä, Peltosaari-hankkeen jatkosta. Samoin aseman seudun tyhjät tilat hän mainitsi. Ei hyökkäystä eikä perääntymistä. Pallo omalla puolustusalueella. Oli poistumassa pöntöstä ennen kuin muisti joulupyhien toimitukset.

Sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron piti ryhmän pj Jarmo Levänen
Sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron piti ryhmän pj Jarmo Levänen

Pelissä on tunnusteluvaihe ja ryhmäpuheissa pitäisi löytyä jotakin yksilöllisempää. Janne Yrjölä (vas) keksii ilman paperia puhua talousarvion prosessista ja sen ontuvasta käytännöstä sekä havaitsemastaan luottamuspulasta luottamushenkilöiden ja virkamiesten välillä. Muistaa myös nämä joulun fraasit mutta hänen seurakuntataustansa paljastuu taas kaikkivaltias-sanan käytössä.

Rauhallinen tunnustelu jatkui:
Ismo Portin (kd) astuu pönttöön. Kristilliset ovat vakavasti omaksuneet, että kyse on todella vuoden 2016 rahanjaosta, ei siinä tunneasiat saa vaikuttaa. Kentällä he hyökkäävät aina terävillä nousuilla oikealla laidalla. Sivuraja kuitenkin helposti ylittyy kun halu on olla kokoomustakin oikeammalla. Heitto tulee vastustajalle. Sen aikana kun pysyy pelikentän sisällä Portin muistuttaa muutoksen rajuudesta tulevana vuonna yksilöimättä sen enempää. Lapsille tai nuorille ei nyt, puhumattakaan työttömistä, tässä alustuksessa ole tilaa. Riihimäki-lisän puolesta on kuitenkin käsketty äänestämään. Aittola antaa varmasti johdatuksen äänestyksiin, jos ja kun niihin ajaudutaan.

Perussuomalaisten Mauno Ovaska oli myös toisen puoliajan alussa ryhmänsä koon mukaisessa vuorossa toivottamassa jouluajan toivotuksia. Asiateksti jäi ohueksi mutta kuulijat olettivat, ettei siinä ollut pahansuopaisuutta.

Petri Lahtinen (kesk) tyytyi erän alussa, saamatta palloa, toteamaan, ettei hänellä ole edellisten lausuntoihin lisättävää kuin se, että keväällä nimetyn taloustoimikunnan tulos on tasan nolla.

Pelin tuoksinassa lastenlääkäri Päivi Räsänen (kd) puolsi varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattamista.

Tuomaristo ja tulospalvelu olivat tiukoilla kun hyökkäykset milloin minkäkin aiheen puitteissa tehtiin kentän molempiin päihin. Idän Mikko Lund (sd) oli loukkaantuneiden listalla eikä Esko Nummelankaan (sd) joukkuepeli oikein kulkenut. Toisaalta Lännen riveissä oli rakoilua jo ensimmäisellä puoliajalla. Joskus näytti, että heidän äänestyskapulan toistuvalla 112-näpelöinnillä haettiin enemmän yhteyttä hälytyskeskukseen eikä niinkään tehostamaan omaa joukkuepeliä.

Idän kaksi todellista pallomiestä Petri Mattila (sd) ja Lauri Jormanainen (sd) ajautuivat kahden miehen paitsioon ns. aitakysymyksessä. Varma maali jäi myös toteutumatta Riihimäkilisä-hyökkäyksessä.

Erja Hirviniemi (vas.) ei puhunut tällä kerralla terkkarista. Hän keskittyi teatterin kysymyksiin joulutoivotusten lisäksi sekä herätti ihmetystä teatterin hallituksen jäsenen käytöksestä ottelun aikana. Tuomari ei puuttunut asiaan. Myöskään Jussi Savola (hallintojohtaja) ei nähnyt rikettä.

Lähes kolmenkymmenen erillisen hyökkäyksen ja niiden torjuntayritysten joukossa yleisöä eniten jännitti ryhmäkoot, avustukset, henkilöstömenojen leikkaukset, Riihimäkilisä ja teatteri. Vähemmälle huomiolle jäi Vanajaveden yhteistyö, koulujen pulpettien korjaus ja puunkaato.

Kentän laidalla Lännen valmentaja Kai Heimonen (kok) huusi strategian merkitystä ottelussa ja heilutti tarkastuslautakunnan raporttia päänsä päällä. Huudahdus oli ilmeisesti tarkoitettu molemmille osapuolille. Kaikkiin esityksiin tulee tehdä selkeä vaikuttavuus-suunnitelma.

Lännen onnenkantamoinen oli 500.000 euron menoleikkaus henkilöstökuluihin. Pakkipari Yrjölä-Nummela torjui tuon pallon. Kuitenkin vain osittain, pallo jäi ilmaan.

Iltavalaistuksessa käyty ottelu tuntui olevan ohi ja Idän joukkue tunsi tyytyväisyyttä vaikka uhraukset olivat kipeitä. Edessä oli kuitenkin vielä jatkoaika ja virkapaketti. Lännen pyytämä aikalisä ei ihmetyttänyt mutta siihen liittyi myös pelaajien siirtomarkkinat. Perussuomalaiset kutsuttiin sopimusneuvotteluun.

Lännen massiivinen hyökkäys sisälsi keskushallinnon työttömyyttä ehkäisevän henkilöstön alasajon. Idän joukkue ei ehtinyt valmistautua ja hävisi tuomariäänin 21-22 kun kokouksen puheenjohtajakin painoi tarkoittamaansa nappia. Pistein hävitty nyrkkeilyerä tuntui tyrmäykseltä. Eriävien mielipiteiden tulva sekoitti tuomariston. Tähän ehdotukseen ei tarvittu vaikuttavuusarviointia.

Sähly oli ohi.


Teksti: Hannu Nokkala, valtuustoryhmän 1. varajäsen, SDP

m_tausta_ohut