Teksti: Hämeen Kaiku 14.11.2013
Kuva: Kaisu Kotirinta
Hämeen Sosialidemokraatit järjesti seutukuntatapahtuman Riihimäellä Herajoen Työväentalolla keskiviikkona. Tapahtumassa käytiin keskustelua muun muassa Eurooppa-politiikasta, seutukunnallisesta yhteistyöstä puolueosastojen välillä sekä pohdittiin järjestötyön kuvioita liittyen ensi kevään koitoksiin, tarkemmin sanottuna europarlamenttivaaleihin sekä SDP:n Seinäjoella pidettävään puoluekokoukseen. Osallistujien joukossa oli demareita niin Riihimäeltä, Lopelta kuin Hausjärveltä.
Tapahtumassa poliittisen tilannekatsauksen piti YES:in eli Demarinuorten eurooppalaisen kattojärjestön puheenjohtaja ja SDP:n Pirkanmaan piirin asettama europarlamenttivaaliehdokas Kaisa Penny. Hän kyseenalaisti Suomessa paikoittain ilmenevän välinpitämättömyyden muualla Euroopassa ilmenevään pahoinvointiin jo siitä syystä, että Euroopan valtioiden välillä vallitsee keskinäisriippuvaisuus toisistaan. Euroopassa valloillaan oleva leikkauspolitiikka sai Pennyltä risuja.
– Vaikka pahimmasta (talous)kriisistä on päästy ohi, kaikkialla menee yhä tasaisen huonosti.
Kaisa Penny peräänkuulutti Euroopan laajuista elvyttävää talouspolitiikkaa kasvun ja työllisyyden aikaansaamiseksi.
Tapahtuman muina puheenvuoroina kuultiin Hämeen Sosialidemokraattien näkemys europarlamenttivaalien järjestöllisestä työstä sekä puoluekokouksen valmistelujen etenemisestä toiminnanjohtaja Mikko Suomalaisen kertomana. Lisäksi Riihimäen Sosialidemokraattien puheenjohtaja Kaisu Kotirinta piti keskustelevan puheenvuoron seutukunnallisesta yhteistyöstä, mikä sai hyväksyvän vastaanoton osallistujien keskuudessa.


Jaa tämä artikkeli