
Hämeen Sosialidemokraattien puoluekokousedustajat vahvistettiin piirikokouksessa 21.5.2023. Puoluekokousedustajaryhmä järjestäytyi heti piirikokouksen jälkeen.
Riihimäen seudulta puoluekokousedustajiksi valittiin Silja Nurmi, Lauri Jormanainen ja Kaisu Kotirinta (Riihimäki, kuvassa), Leila Ahlqvist (Loppi) ja Kari Masalin (Hausjärvi).
Piirin puheenjohtaja Iisakki Kiemunki ja puoluehallituksen jäsen Miia Nahkuri kertoivat piirikokoukselle kuulumiset tulevien henkilövalintojen ja asiakysymysten käsittelyn ja aikataulujen osalta. Puoluekokoukselle tehdyt aloitteet ja poliittinen ohjelma julkaistaan puoluehallituksen käsittelyn jälkeen heinäkuussa Tulevaisuuskanavalla.
Piirikokouksessa valittiin myös Hämeen ehdokkaat SDP:n puoluevaltuustoon. Varsinaisiksi jäseniksi esitetään Kari Hyytiä (Hollola), Kaisu Kotirinta (Riihimäki), Heikki Moilanen (Lahti), Piia Olkinuora (Hämeenlinna) ja Heimo Riutta (Heinola). Puoluekokousedustajaryhmälle annettiin valtuutus tehdä pieniä muutoksia varsinaisiin ja varaedustajiin, mikäli neuvottelutilanne muiden paikkojen osalta sitä vaatii.
Puoluekokousedustajaryhmän puheenjohtajana toimii Sami Salminen (Heinola) ja varapuheenjohtajana Kirsti Suoranta (Hämeenlinna). Ryhmässä on 40 edustajaa. Puoluekokousedustajat palaveeraavat seuraavan kerran 11.6.2023 Hämeenlinnassa.
Jäsenäänestys puolueen puheenjohtajasta
SDP järjestää ensimmäistä kertaa neuvoa-antavan jäsenäänestyksen puolueen puheenjohtajasta. Puheenjohtajuutta tavoittelee kaksi ehdokasta, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
Osana puheenjohtajan valintaa SDP järjestää usean paikkakunnan puheenjohtajakiertueen, joka huipentuu Porin Suomi Areenaan 28.6. SDP:n puoluepäivään.
Äänestys järjestetään sähköisesti 22.6.–16.7. ja postivaali sähköisen äänestyksen päätyttyä. Postivaali päättyy 25.8.
—
Puoluekokousvalmistautumista seurataan tällä sivulla.
Jaa tämä artikkeli