Hämeen Sosialidemokraattien johto uudistui

Ajankohtaista

Hämeen Sosialidemokraatit ry:n puheenjohtajaksi vuosiksi 2013 – 2014 on valittu forssalainen Jouni Mäkelä, joka voitti äänestyksessä lahtelaisen Sirkku Hildénin äänin 29 – 24. Piirin nykyinen forssalainen puheenjohtaja Minna Lintonen oli ilmoittanut jo aiemmin, ettei ole hakemassa jatkokautta.

Piirin I-varapuheenjohtajaksi valittiin äänestyksen jälkeen riihimäkeläinen Kaisu Kotirinta (29 ääntä) ja II-varapuheenjohtajaksi hämeenkoskelainen Miikka Lönnqvist (24 ääntä).

Piirihallituksen jäseniksi valittiin Hannu Ulmanen Heinolasta, Matti Tanskanen Hartolasta, Pirjo Sandelius Hämeenlinnasta, Jorma Hacklin Jokioisilta, Juhani Salo Nastolasta, Satu Koskela Janakkalasta, Ranjith Kumar Prabhakaran Hämeenlinnasta, Kirsti Laatunen Orimattilasta, Matti Hämäläinen Hattulasta ja Heikki Moilanen Lahdesta.

Piirikokouksessa kannettiin huolta toisen asteen ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen vähenemisestä. Supistusten arvioitiin vaarantavan nuorisotakuun toteutumisen Hämeessä. Lisäksi keskustelua herätti Talvivaaran tilanne ja kaivostoiminnan tulevaisuus Suomessa.