Yhteiskuntatakuu on kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi.
Nuorten yhteiskuntatakuun tavoitteena on varmistaa, että nuoret löytävät polun koulutukseen ja työhön ja sitä myötä osalliseksi yhteiskuntaan. Yhteiskuntatakuu tulee täysimääräisesti voimaan 2013 alusta.
Yhteiskuntatakuun tavoitteena on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluttua työttömäksi joutumisesta. Kolme kuukautta siksi, että se on osoittautunut tutkimuksissa ja käytännön elämässä rajapyykiksi, jolla on suuri merkitys.
Yhteiskuntatakuun toteutuminen edellyttää laajaa yhteistyötä. Meillä ei ole käsissämme vain taloudellinen vaan myös sosiaalinen kestävyysvaje, nuorten syrjäytyminen. Nuorisotakuussa on kysymys sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. 1990-luvun laman suurimmaksi erehdykseksi on usein nimetty nuorten unohtaminen ja siitä seurannut syrjäytyminen.
Yhteiskuntatakuun onnistuminen arjessa edellyttää sitä, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Kysymys on kansallisista talkoista, joissa tarvitaan kuntien, yritysten, työmarkkinajärjestöjen ja mm. kolmannen sektorin vahvaa sitoutumista nuorten syrjäytymisen estämiseksi.
Riihimäen Sosialidemokraatit esittää, että
Riihimäelle perustetaan laajalla pohjalla toimiva nuorten yhteiskuntatakuuta edistävä työryhmä.
Työryhmään kutsutaan mukaan kaikki asiaan liittyvät tahot, kuten nuorten edustus, paikalliset työnantajat, työvoimaviranomaiset, paikalliset työmarkkinajärjestöjen edustajat ja kolmannen sektorin toimijat.
Asian kiireellisyyden vuoksi esitämme, että kaupunginhallitus valmistelee asian elokuun kaupunginvaltuustoon, että työryhmä voi aloittaa toimintansa välittömästi ja tehdä esityksiä kaupungin vuoden 2013 talousarvion käsittelyyn.
Aloite jätetään Riihimäen kaupunginvaltuuston kokouksessa 11.6.2012.
Jaa tämä artikkeli