Puolueen tila ja tulevaisuus puhuttivat syyskokouksessa

Ajankohtaista

Riihimäen Sosialidemokraatit ry:n syyskokouksessa käytiin vilkasta keskustelua SDP:n nykytilasta ja tulevaisuuden koitoksista. Valmistautuminen ensi vuoden europarlamenttivaaleihin ja puoluekokoukseen, puolueen johdon rooli, valtakunnallinen kannatus ja julkikuva kirvoittivat monenlaisia mielipiteitä. Keskustelua johdatteli Hämeen Sosialidemokraattien puheenjohtaja Jouni Mäkelä, joka sai kokousväeltä kriittisiäkin terveisiä vietäväksi eteenpäin sekä piirille että puolueelle.

Kotirinta ja Räty jatkavat yhdistyksen puheenjohtajina

Syyskokouksessa tehtiin sääntöjen mukaisia henkilövalintoja. Kaisu Kotirinta jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana ja Tommi Räty varapuheenjohtajana. Yhdistyksen johtokuntaan varsinaisiksi jäseniksi valittiin Pentti Auvinen, Kari Kaistinen, Kirsti Leskenmaa, Petri Mattila, Miia Nahkuri, Hannu Nokkala, Elias Perttula ja Veijo Tolvanen sekä varajäseniksi Lauri Jormanainen, Jukka Kaartinen ja Okariina Rauta.

Vilkas vaalityöntäyteinen vuosi edessä

Vuonna 2014 keskitytään vahvasti vaalityöhön. Toukokuussa pidettävät Europarlamenttivaalit asettavat ehdokkaiden vaalityölle omat haasteensa, koska äänestysalueena on koko Suomi. On tärkeää, että mahdollisten hämäläisten eurovaaliehdokkaiden lisäksi tehdään vaalityötä kaikkien SDP:n asettamien ehdokkaiden hyväksi. Riihimäkeläiset ovat osoittaneet tukensa ehdokaspaikkaa hakeville Eero Vainiolle ja Johannes Koskiselle.

Riihimäen Sosialidemokraatit pitävät tärkeänä olla mukana siellä, missä kuntalaisiin liittyviä päätöksiä tehdään, joten marraskuussa pidettäviin Seurakuntavaaleihin osallistutaan vahvalla ehdokaslistalla.

Syyskaudella aloitetaan valmistautumisen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin ehdokasasettelulla. Oman sosialidemokraattisen ehdokkaan asettaminen on tärkeää kaupungin, seutukunnan ja Hämeen piirin kannalta. Piiri on asettanut tavoitteekseen monipuolisen listan, jossa toteutuvat laaja ikäjakauma, sukupuolten tasa-arvo ja alueellinen edustavuus.

Alueellista yhteistyötä ja järjestötoimintaa

Kunnallispolitiikassa Riihimäen seudun kuntarakenteen sekä mm. sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen tuovat suuria haasteita. Sosialidemokraattien seudullisella yhteistyöllä ja huolellisella valmistelulla varmistamme koko seutukunnalle parhaiden toimintamallien saavuttamisen. Yhteistyötä seutukunnan demareiden kesken tiivistetään edelleen.

Toukokuussa pidettävään SDP:n puoluekokoukseen yhdistys asettaa omat edustajaehdokkaansa, jotka toimivat Hämeen piirin yhdessä asettamien henkilö- ja asiatavoitteiden hyväksi.

Alhainen SDP:n valtakunnallinen kannatus teettää työtä myös paikallisesti. Itse järjestetyt tilaisuudet ja yleisissä tapahtumissa mukana olo antavat erinomaiset mahdollisuudet käydä avointa ja aktiivista keskustelua kuntalaisten kanssa.