Riihimäen kaupunginvaltuuston kokouksesta 29.9.2014

Demarikynästä

m_tausta_ohut

Levänen_60-1Ennen valtuustoa pidettiin normaaliin tapaan demariryhmän kokous. Kokouksen alussa muistettiin ryhmän puheenjohtaja Jarmo Levästä hänen täytettyään 60 vuotta. Perinteisen tavan mukaan päivänsankaria muistettiin kukilla.

Ennen valtuustoa oli myös valtuuston kyselytunti. Kirsti Leskenmaa ja demariryhmä olivat valmistelleet kysymyksen Riihimäen A-klinikan ja Tiilikadun kuntoutusyksikön toiminnasta. Vastaamassa oli palvelualuepäällikkö Marjo Lindgren.

Valtuuston kokous avattiin virallisesti ja kahlattiin muutama pykälä eteenpäin, jotta päästiin asiaan. Ensimmäinen asiakohta oli Talouden seurantaraportti – heinäkuu ja neljännesvuosikatsaus II/2014. Tässä kohtaa arvosteltiin kaupungin kiinteistöjen Allinnan ja Riihisalon pitäminen investointilistan tulopuolella – käytännössä epäillään myyntien toteutumista.

Kaupunginhallituksen johtosääntö muutettiin niin, että päätäntävalta isommissa maapohjan lunastuksissa siirtyy kaupunginhallitukselta kaupunginvaltuustolle. Aloite oli demareiden tekemä!

Valtuuston työjärjestystä muutettiin ja siinä pyritään tehokkaampiin kokouksiin. Muutaman kerran olemme olleet valtuuston kokouksessa jopa 7 tuntia. Uusi työjärjestys mahdollistaa paremman kokousten ohjaamisen. Tekstiä korjattiin yhdellä pisteellä ja poistamalla muutama sana. Muutos oli yksimielinen.

Lausunto sosiaali- ja terveyshuollon järjestämislakiluonnoksesta sai Miia Nahkurin puhujapönttöön. Miia totesi lain lähtökohdan olevan julkisten terveyspalvelujen tuottaminen. Olemme viimeisten vuosien aikana nähneet erilaisten ostopalvelujen olevan porvareiden tavoitteena ja niin Riihimäelläkin on haluttu edettävän. Kaupunginhallituksessa asiaa koskeva esitys on lisätty äänestyspäätöksellä.
Asiasta käytiin monipuolista keskustelua. Miian muutosesityksellä palattiin lautakunnan ja kaupunginjohtajan esitykseen. Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Janne Yrjölä kannatti Miian tekemää muutosesitystä, joka voitti äänestyksessä luvuin 24 – 19.

Seuraavana asiana oli Kuntaliitosselvityksen käynnistäminen. Käytännössä päätettiin jatkaa kuntarakenneselvitystä 1. vaiheen raportin pohjalta. Lähtökohtana on kolmen kunnan Riihimäen, Lopen ja Hausjärven yhdistämisen valmistelu. Tätä valmistelua varten asetetaan työryhmä, joka huolehtii yhdistämissopimuksen valmistelusta. Ryhmään tulee edustajat kaikista kolmesta kunnasta. Tehtävä on vaativa ja valtuusto edellyttää kuntalaisten kuuntelemista. Valmisteluryhmään tulevat hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat ja viisi jäsentä: Kalevi Pullinen (kesk), Janne Yrjölä (vas), Sari Jokinen (vihr), Mauno Ovaskainen (ps), Ismo Portin (kd), Kai Heimonen (kvalt pj, kok) ja Tommi Räty (kh pj, sdp).

Lopuksi Hämeen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja perustettavan yhtiön Hämeen Ammatti-instituutti Oy:n välisen sopimuksen muuttaminen hyväksyttiin yksimielisesti.


Teksti: Kari Vilkman, kaupunginvaltuutettu, SDP

m_tausta_ohut