YT-NEUVOTTELUT – LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Demarikynästä,Etusivu

m_tausta_ohut

Riihimäen kaupunginvaltuusto kokoontui syksyisenä iltana taas kerran perimmäisten kysymysten äärelle pohtimaan, mitä tehdä kaupungin taloudelle. Asialistalla olivat niin tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2015, osavuosikatsaus II/2016 sivistystoimen talousarviomuutosesityksellä lisättynä sekä talouden sopeuttaminen vuosina 2016 ja 2017.

Osavuosikatsaus kirvoitti yhden puheenvuoron, ja sivistystoimenkin talousarviomuutoksen valtuusto sivuutti totisena vaieten.  Vasta talouden sopeuttaminen sai kielenkannat irti, ja seuraavat lähes kaksi tuntia huipentuivat lopulta väittelyyn siitä, mitä YT-neuvottelut yleensä tarkoittavat ja miten ne erikseen Riihimäen kaupungin kyseessä ollen toteutetaan, jos valtuusto päättää yhtyä kaupunginhallituksen esitykseen ja ryhtyä neuvotteluihin.

Vasemmistoliiton valtuutetut odotetusti (vastoin KH:n yksimielistä päätösehdotusta) esittivät, että koska neuvottelujen päämäärää ei ole selvitetty, ei neuvotteluihin ryhdytä. Tämän jälkeen seurasi demareiden puheenvuororyöppy, jonka aloitti Kari Vilkman selvittämällä YT-neuvotteluiden olemusta: irtisanomiset, lomautukset ja töiden järjestelyt toki sisältyvät käsitteeseen, mutta niitä kaikkia ei ole pakko käyttää eikä KH:n esityskään irtisanomisia tarkoita.

Petri Mattilan mielestä pitäisi ylipäätään katsoa kauemmaksi, sillä nyt 5000 euron säästö voi myöhemmin merkitä 50 000 euron menetystä. Esko Nummelan mielestä palvelun kohderyhmiä on ajateltava sydämellä, jottei esim. yhden vuorokauden mittaisen hoidon puute johda katastrofiin. YT:t antaisivat joka tapauksessa mahdollisuuden muutoksiin.

Kun kaupunginjohtaja Keskiruokanen oli huomauttanut, ettei alijäämä tule olemaan asioiden paikalleen loksahdettua kuin alle 1 miljoonan euron ja että YT:t tulisivat johtamaan 20 – 30 ihmisen irtisanomiseen, kiiruhti Miia Nahkuri ihmettelemään, mistä moinen lukumäärä on ilmaantunut. Hän huomautti lisäksi, että nuorisovaltuusto aikoo omalta osaltaan pohtia säästöjä ja on pyytänyt päättäjiä keskustelemaan kanssaan 11.10. Monarille.

Kun valtuutetut poikkesivat YT-keskusteluista sosiaalitoimen digilaitteiden käyttöongelmiin, yhtyi valtuustosalin näyttötaulu yleiseen voivotteluun ja lakkasi toimimasta. Ripeiden virkamiesten toiminta pelasti tilanteen, ja näyttötaulu toisti taas kiltisti puheenvuoropyynnöt järjestyksessä.  Tommi Räty puolestaan palautti pääasian raiteilleen lukemalla YT-lakia puhujapöntöstä. – Kokouksen toinen neuvottelutauko juoksutti demarit sivuhuoneeseen pohtimaan, miten sekavasta tilanteesta päästäisiin ja valtuutetut saataisiin uskomaan, ettei kyse ole irtisanomisista. Ja niinpä päädyttiin esittämään pontta §:n 102 kohtaan 3, jossa ko. selvennys kirkastettaisiin. Tämän tekstin kirjoittaja sitten sekä esitti ponnen hyväksymistä että myöhemmin veti sen pois: ponsi ei saa muuttaa esityslistan asiakohdan sisältöä, mikä valtuutettu Tolvasenkin olisi pitänyt kokemuksensa pohjalta muistaa.

Niinpä tuli todetuksi, että maaginen kohta 3 jäisi ennalleen, ja valtuusto äänestää räpsäytti sen puolesta 36 – 7. Vasemmistoliiton ryhmä jätti eriävän mielipiteen. – Kun illan kuumin aihe oli saatu päiväjärjestykseen, kirvoittivat valtuustoaloitteiden käsittelyt enää muutamia puheenvuoroja, ja siinä samassa rytäkässä menivät niin Herajoen Mäntylän peruskorjaus, Toivontien tontit ja Peltosaaren kaavanmuutoksetkin KH:n esitysten mukaisesti.

Kokous päättyi klo 20.20, ja valtuutetut hajaantuivat syystuulen myötä – ehkäpä katsomaan iltauutisista, millaisia päätöksiä muualla maailmassa on tehty.


Lyhennelmän Riihimäen kaupunginvaltuuston 3.10.2016 kokouksen sisällöstä laati valtuutettu Kirsti Tolvanen (sd)

m_tausta_ohut