Riihimäen Työväenyhdistys – Riihimäen Sosialidemokraatit 1903 – 2013

Työväenliikkeen synty Riihimäellä alkoi ratatöistä. Useat radanrakentajat 1800-luvun puolivälin jälkeen jäivät Riihimäelle ja monet sijoittuivat rautateille vakituisiin töihin. 1800-luvun lopulla Riihimäen työväestö muodostui käsityöläisistä, torppareista, itsellis- ja palkollisryhmistä, sekatyömiehistä ja osasta rautatieläisiä. Varsinainen teollisuustyöväestö syntyi Paloheimon sahan ja Riihimäen lasitehtaan myötä.

Vanhin riihimäkeläinen yhdistys, vuonna 1892 perustettu Raittiusseura Toivon Säde oli eräänlainen työväenyhdistyksen edeltäjä ja wrightiläisen työväenliikkeen edustaja. Seuraan kuului useita samoja henkilöitä, jotka olivat myöhemmin perustetun työväenyhdistyksen johdossa. Työväestöä oli mukana myös VPK:n ja sen yhteyteen 1898 perustetun Riihimäen ensimmäisen urheiluseuran Visan toiminnassa. Raittiusseuralla ja työväenyhdistyksellä oli myöhemminkin läheistä yhteistoimintaa, mm. työväentaloa rakennettiin yhteisvoimin.

Sysäys työväenyhdistyksen perustamiseen tuli osuustoiminnan piiristä. Maaliskuussa 1903 olleessa osuustoimintakokouksessa puhujana oli sosialidemokraattisen puolueen puhuja K. Tuominen. Hän kehotti työväestöä järjestäytymään.

Perustava kokous

Perustava kokous pidettiinkin Palokunnan talolla 29.3. Työmies-lehden mukaan kokouksessa oli paikalla useita satoja kuulijoita, joista kuitenkin työväenyhdistykseen liittyi heti vain 60 kokouksen osanottajaa. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin räätäli A. Lehmus, kirjuriksi räätäli Helin, rahastonhoitajaksi Alen ja kirjastonhoitajaksi rautatieläinen A. Huovinen.

Yhdistys liittyi vuonna 1899 perustettuun Suomen työväenpuolueeseen. Elokuussa vuonna 1903 pidetyssä historiallisessa Forssan kokouksessa puolueen nimi muuttui Sosialidemokraattiseksi puolueeksi ja kokouksessa hyväksyttiin puolueelle ohjelma.

Riihimäellä järjestäytyminen tapahtui suhteellisen aikaisin, sillä vain vajaat sata työväenyhdistystä oli ehditty perustaa aikaisemmin.

Vuonna 1906 perustettiin Hausjärven Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö, joka oli kunnan alueella toimivien puolueosastojen yhteistyöelin. Riihimäen Työväenyhdistyksen asema kunnallisjärjestössä muodostui alusta pitäen keskeiseksi. Kokouspaikaksi sovittiin Riihimäki ja riihimäkeläiset jäsenet saivat oikeuden keskenään päättää juoksevista asioista. Kunnallistoimikunnan ensimmäisenä puheenjohtajana oli veturinkuljettaja Juho Kokki.

Kansalaissodan aika

Kun työväenliike alkoi radikalisoitua ensimmäisen maailmansodan loppuvuosina, Sosialidemokraattisen puolueen tapaan, Riihimäen Työväenyhdistys vastusti johdonmukaisesti kumoussuunnitelmia. Vuoden 1917 aikana Työväenyhdistykseen virtasi runsaasti jäseniä, vuoden lopussa jäseniä oli 578. Vallankumoukseen suhtautumisen mukaan yhdistyksen jäsenet jakautuivat maltilliseen ja jyrkkään ainekseen. Uusista jäsenistä jyrkkään ainekseen kuuluvia, eli kumouksen kannattajia oli valtaosa.

Suomen Ammattijärjestö kehotti 20. lokakuuta 1917 työväkeä perustamaan omia järjestyskaarteja. Riihimäen työväen järjestysvaliokunta päätti 24. lokakuuta ryhtyä muodostamaan järjestyskaartia Riihimäelle. Punakaarti oli järjestyskaartin sisärengas, joka aseistettiin loka-marraskuussa. Liian maltilliset työväenyhdistyksen jäsenet erotettiin järjestyskaartista. Marraskuun 1917 suurlakkoaika sujui Riihimäellä väkivaltaisuuksitta. Lakkokomitean johdossa oli järjestyskaartin johto, puheenjohtajana Efraim Kronqvist ja sihteerinä Kustaa Heino.

Työväenyhdistys hyväksyi kaartin perustamisen marraskuun alussa. Järjestönä työväenyhdistys jäi kaartista erilleen eikä voinut vaikuttaa siihen kuin yksityisten, kaartiin liittyneiden jäsenten kautta. Punakaartin tavoitteeksi asetettiin työväestön oikeuksien suojelu mahdollisilta porvarillisten järjestöjen hyökkäyksiltä.

Kansalaissodan sytyttyä muodostetun Riihimäen työväen vallankumouksellisen neuvoston puheenjohtajana oli yhdistyksen puheenjohtaja J. Jokinen. Punakaartin johtajana oli Efraim Kronqvist. Hän oli ammatiltaan maalari ja entinen rakuuna-aliupseeri. Hän oli muuttanut Riihimäelle Nurmeksesta 1913. Ennen Riihimäelle tuloaan Kronqvist oli ollut mm. kansanedustajana Kuopion itäisessä vaalipiirissä.

Suurin osa Riihimäen punakaartilaisista lähetettiin taisteluihin muualle, lähinnä Hämeeseen. Kansalaissodan syttymispäivänä 28.1. lähetettiin Riihimäeltä Erkki Karjalaisen johdolla 250 miestä Vilppulaan. Karjalaista pidettiin sittemmin punaisten pätevimpiin kuuluvana rintamajohtajana. Riihimäeltä lähetettiin viimeiset miehet rintamalle 16.3. Kylään jäi Rautatieläisliiton ja Veturimiesliiton osastojen toimesta perustettu Riihimäen rautatiekomppania, 50 miehinen ratsujoukko ja tykki- sekä Riihimäelle muualta tulleet kuularuiskuosastot.

Valkoiset valtasivat saksalaisten joukkojen toimesta Riihimäen punaisilta 22.4.1918. Saksalaiset perustivat Riihimäelle lyhytaikaisen varuskunnan sen keskeisen sijainnin vuoksi. Saksalaisten vallattua punaisilta Riihimäen he ottivat haltuunsa myös työväentalon ja käyttivät sitä hevostallina. Sodan päätyttyä voittanut puoli käytti lähes vuoden ajan taloa ja sitä nimitettiin suojeluskunnantaloksi. Talo saatiin takaisin 1919.

Valtauksen jälkeen paikkakunnalta ja lähiseudulta otettiin runsaasti vankeja. Vankeja tuli myös suuria määriä Riihimäen ulkopuolelta. Valkoisten toimesta kasarmialueelle perustettiin Riihimäen vankileiri. Riihimäen sotavankileiri oli viidenneksi suurin. Enimmillään siellä oli virallisen raportin mukaan 8495 punavankia.

Kansalaissodan jälkeen

Kansalaissodan jälkeen ja osittain jo sen aikana kumousliikkeessä sivussa olleet sosialidemokraatit ryhtyivät muokkaamaan maaperää järjestötoiminnan uudelleen aloittamiselle. Suomen Sosialidemokraatin näytenumero ilmestyi 6.5. ja syyskuusta lähtien lehti ilmestyi jatkuvasti. Ensimmäinen yleinen työväenkokous pidettiin Helsingissä 5.11. Kokouksessa päätettiin puoluekokouksen koolle kutsumisesta joka pidettiinkin jo 27-29.12.1918 Helsingissä.

Työväenyhdistyksen ensimmäinen kansalaissodan jälkeinen kokous oli 8.12.1918. Siinä päätettiin osallistumisesta tammikuussa pidettäviin kunnallisvaaleihin. Vasemmisto sai vaaleissa Hausjärvellä 16 paikkaa 30:stä.

Riihimäen työväenyhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 1919 alussa vain 21. Sodassa kuolleita yhdistyksen jäseniä oli vain muutama kymmenen, muut olivat jääneet pois toiminnasta muista syistä. Jo vuoden 1919 aikana yhdistyksen toiminta lähti kuitenkin vilkkaasti käyntiin. Työväentalon palauttaminen lisäsi yhdistyksen voimistumista ja tämän ansiosta heräsivät myös kulttuuri- ja muu harrastustoiminta.

Kansalaissodan jälkeen yhdistys joutui ankariin poliittisiin suuntariitoihin. Vaikeasta 1920-luvun lamakaudesta yhdistys toipui vähitellen 1930-luvulla, jolloin se oli miltei ainoa paikkakunnan työväestön mielialojen ilmentäjä kun kommunistiset järjestöt lakkautettiin.

Riihimäen Työväenyhdistyksen asemaa vahvisti 1930-luvulla Riihimäen Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön perustaminen, jolloin työväenyhdistyksen edustustehtävät puolue-elimissä lisääntyivät. Se oli osaltaan voimistamassa myös kunnallisten asioiden hoitamista.

Suurin valtuustoryhmä – vastuunkantaja

Kunnallinen äänioikeus oli vuoteen 1917 saakka riippuvainen kunkin henkilön veroäyrien lukumäärästä. Työväestö koetti kuitenkin mahdollisuuksiensa mukaan osallistua kuntakokouksiin ja saada edustajiaan kunnallisiin luottamustoimiin. Jo syyskuun kuntakokouksessa 1905 valittiinkin kahdeksan ehdokasta kunnallisiin luottamustoimiin. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1906 sosialistit saivat Riihimäellä hieman yli 43 % äänistä.

Vaikka Riihimäen kauppalanvaltuustossa oli oikeistoenemmistö vuoteen 1945 saakka, niin jo eduskuntavaaleissa kesällä 1933 sosialidemokraatit olivat Riihimäellä suurin puolue, lähes puolta suurempi kuin kokoomus. Vuoden 1936 kunnallisvaaleissa ero porvarien hyväksi oli enää vain yksi paikka. Yhdistys valmistautui ottamaan vastuun kunnallisasioiden hoidossa niin että marraskuussa 1937 hyväksyttiin Riihimäen Työväenyhdistyksen ensimmäinen kunnallisohjelma.

Talvisota lähes keskeytti työväenyhdistyksen toiminnan. Varsinaista poliittista toimintaa ei ollut. Työväentalo oli sotilaskäytössä talvisodan ajan ja uudelleen kun jatkosota alkoi.

Sodan jälkeen toiminta jatkui

Syksyn 1945 kunnallisvaaleissa sosialidemokraatit olivat vaaliliitossa toimintaluvan saaneiden kommunistien kanssa. Voimasuhteet muuttuivat vasemmiston eduksi paikoin 19-16.

Sotavuosien aiheuttamaa keskeytystä toiminnassa seurasi voimakas nousukausi, joka jatkui 1950-luvulla. Sosialidemokraattien saamat äänimäärät kasvoivat tasaisesti sota-aikaa seuranneissa vaaleissa, myös kunnallisvaaleissa. Vuoden 1956 vaalien jälkeen puolueella oli Riihimäellä suurin valtuustoryhmä, vuonna 1964 asema vielä vahvistui. Vuosi 1956 merkitsi sosialidemokraateille menestystä myös sikäli, että silloin kauppalanjohtajaksi valittiin ensimmäisen kerran sosialidemokraatti, Väinö J. Leino, häntä seurasivat ensin Väinö O. Mäkinen ja hänen jälkeensä Pentti Vuorinen ja Esko Hanninen.

Kunnallisvaaleissa 1960- ja 1970-luvuilla sosialidemokraatit pysyivät valtuuston suurimpana ryhmänä valtuutettujen määrän vaihdellessa seitsemästätoista kahdeksaantoista, josta runsaat puolet oli Riihimäen Työväenyhdistyksen jäseniä. 1980-luvulla sosialidemokraattien määrä valtuustossa ylitti 20, joskin unelmat omasta enemmistöstä ovat jääneet toteutumatta.

Vaikka 1980-luvun jälkeen sosialidemokraattien paikkamäärät valtuustossa ovat pienentyneet niin sosialidemokraatit edelleen äänimäärillä mitattuna kaupunginvaltuuston suurin puolue.

Yhdistyksen jäseniä on kaikkien vuosikymmenten ajan ollut mukana toiminnassa merkittävissä tehtävissä kunnallisissa luottamustehtävissä, niin kaupungin kuin laaja-alaisten kuntainliittojen hallinnossa.

Aktiivista kunnallispolitiikkaa

Kaupungin kehittämiseen liittyvät asiat ovat säännöllisesti olleet keskeisinä keskustelun aiheina yhdistyksen kokouksissa. Erityisesti on kiinnitetty huomiota kunnan talouteen ja sosiaalitoimeen liittyviin kysymyksiin.

1970-luvun puolivälin lama sai Työväenyhdistyksen entistä vakavammin kiinnittämään huomiota Riihimäen aluetta koettelevaan työttömyyteen. Riihimäen seutu oli yksi synkimmistä työttömyysalueista koko Etelä-Suomessa. Työväenyhdistys ponnisteli mm. Teollisuuskylän saamiseksi ja Kunnallistiedon säilyttämiseksi Riihimäellä, jotta työllisyystilanne ei entisestään huonontuisi. Lomautukset ja irtisanomiset koettelivat voimakkaasti Työväenyhdistyksen jäsenistöä. 1990-luvun lama on samalla tavalla saanut yhdistyksen ponnistelemaan työpaikkojen puolesta.

Asuntotuotanto ja erityisesti kunnallisten vuokra-asuntojen rakentaminen on ollut yhdistyksen toiminnassa näkyvästi esillä. Haaveena ollut oman vuokra-asuintalon rakentaminen lykkääntyi kuitenkin 1970-luvun puoliväliin, jolloin kuitenkin luovuttiin oman talon rakentamisesta ja työväenyhdistys osallistui Peltosaareen perustetun vuokrataloyhtiön rakentamiseen.

Muutenkin yhdistys on pyrkinyt aktiivisesti vaikuttamaan kunnallisen vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi. Rakennusliikkeiden konkurssien vuoksi yhdistys teki vuonna 1971 puoluekokousaloitteen asunnonostajien oikeusturvan kehittämiseksi ja osakekirjojen kaksoispanttauksen estämiseksi.

Yhdistys on edelleen jatkanut aktiivista osallistumista kunnallispolitiikkaan. Viime vuosina ovat keskustelussa tärkeimpinä asioina olleet kaupungin talouden tasapainottaminen, palvelurakenteiden uudistaminen ja muut tulevien vuosien haasteet. Kuntauudistukseen liittyen kuntaliitokset ja sote-järjestelyt ovat myös puhuttaneet. Samanaikainen väestönkasvu ja väestön ikääntyminen asettaa aivan uudenlaisia tavoitteita tuleville vuosille.

Valtakunnallisissa vaaleissa

Eduskuntavaaleissa 1960-luvulta alkaen sosialidemokraateista tuli eduskunnan suurin puolue. Vuoden 1966 vaaleissa myös Riihimäen Työväenyhdistys sai oman miehen, kaupunginjohtaja V. O. Mäkisen eduskuntaan ensimmäisen kerran 1940-luvun jälkeen. Tämä kansanedustajakausi jatkui vuoteen 1975, jolloin työn jatkajaksi valittiin Helge Siren.

Sirenin luovuttua ehdokkuudesta vuoden 1983 vaaleissa, hänen seuraajakseen saatiin Arto Lapiolahti, joka kuitenkin näissä ensimmäisissä vaaleissaan jäi vielä varamieheksi. Seuraavissa vaaleissa neljä vuotta myöhemmin Lapiolahti pääsi riihimäkeläisten edustajaksi eduskuntaan huomattavan suurella äänimäärällä.

Vuoden 1991 eduskuntavaalit olivat sosialidemokraateille erittäin raskaat, sillä koko maassa hävittiin kahdeksan kansanedustajan paikkaa. Tässä tilanteessa myös yhdistyksen oma ehdokas Arto Lapiolahti joutui jäämään pois eduskunnasta. Vuoden 1995 vaaleissa ensimmäiselle varapaikalle tullut Lapiolahti pääsi eduskuntaan vuonna 1997 ja oli kansanedustajana vuoteen 1999 saakka.

Ehdokkaana on ollut myös muita yhdistyksen jäseniä, Jorma Höök kolme kertaa ja hänen lisäkseen Kirsti Tolvanen ja Päivi Järvinen.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa yhdistyksen ehdokkaana oli Miia Nahkuri. Hän oli yhdistyksen kaikkien aikojen nuorin eduskuntavaaliehdokas, silloin 24-vuotias. Äänimäärä ei riittänyt edustajapaikkaan mutta oli ensikertalaisen saamaksi sellainen, että se luo hyvät mahdollisuudet tulevia vaaleja ajatellen.

1960-luvun alussa presidentinvaaleihin lähdettiin noottikriisin varjossa ja vielä vuoden 1967 presidentinvaaleissa ajettiin ehdottomasti omaa ehdokasta ja torjuttiin kaikki ajatukset mahdollisesta poikkeuslaista. Tämän jälkeen sosialidemokraatit antoivat tukensa Urho Kekkosen uudelleenvalinnalle.

Vuoden 1982 presidentinvaaleissa sosialidemokraattien oma ehdokas Mauno Koivisto sai suurvoiton, jota oli valitsijamiehenä vahvistamassa Riihimäeltä Helge Siren. Vuoden 1988 vaaleissa Koivistoa uudelle kuusivuotiskaudelle oli valitsemassa kansanedustaja Arto Lapiolahti.

Vuoden 1994 vaaleissa tasavallan presidentiksi valittiin Martti Ahtisaari. Ahtisaaren jälkeen vuonna 2000 ja uudelleen 2006 presidentiksi valittiin Tarja Halonen. Näissä vaaleissa sosialidemokraatit tekivät niin Riihimäellä kuten myös koko maassa tosi mahtavan vaalityön.

Europarlamenttivaaleissa vuonna 2004 yhdistyksellä oli oma ehdokas, Päivi Järvinen. Hänen äänimääränsä ei riittänyt europarlamenttipaikkaan.

---

Siirry: Historiasta poimittua, osa II